tiistai 29. heinäkuuta 2014

Mitä jos sukulainen/ystävä ei pääse paikalle häihin




Mitä jos kävisi niin ikävästi ettei kauan suunniteltuihin häihin pääsisikään paikalle sukulainen tai tärkeä ystävä, jonka oletti takuuvarmasti pystyvän osallistumaan. Elämästä ei koskaan tiedä että minkälaisia esteitä voi ilmetä tielle. Aina häitä ei pysty edes perumaan jos on jo etukäteen sekä suunnitellut, varannut että maksanut hääpaikan, koristelut, häämatkan ja vaikka mitä. Luin yhdestä tapauksesta jossa naisen veli ei ehtinytkään saada passia että olisi päässyt siskonsa häihin juuri tämän kaltaisia ikäviä esteitä tarkoitan, sellaisia joille ei vaan voi itse mitään. Yksi vaihtoehto on kuvata häät ja lähettää sukulaiselle/ystävälle, tai kuvaa koko tapahtuman suorana Skypen jolloin he voivat hieman enemmän "osallistua". Täytyy siis olla iloinen siitä että videokamerat on keksitty, ennenhän kameroita ja nettiä ei ollut ja silloin oli vielä vaikeampaa osallistua jos ei päässyt paikalle. Täytyy vain osata olla iloinen niistä ihmisistä jotka pääsevät tulemaan paikalle tiettynä hetkenä. Jos pystyy niin häät voi siirtää tai järjestää pienimuotoisemman tilaisuuden uudelleen, ties vaikka toisesta tilaisuudesta tulisi yhtä ikimuistoinen kuin ensimmäisestä. Kuva tehty polyvore.comissa ja kuvassa tämän valokuvaajan ottamat kuvat.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti